Kirja-arvio: Sae (Raita Jauhiainen)

Tätä kaikki eivät tiedä, mutta kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa uskonnot. En kuitenkaan ole uskova, vaan miellän itseni kirkkoon kuuluvaksi pakanaksi omine uskomuksineni, mutta en jätä joulua viettämättä. Kun sain ystävältäni lahjaksi Raita Jauhiaisen Sae-kirjan, olin siitä otettu. Olen lukenut jonkin verran suomalaisesta muinaisuskosta, mutta en juuri fiktiossa. Olin kiinnostunut tästä kirjasta, koska siinä on suomalaista kansanuskoa, mytologiaa ja näihin pohjautuvaa fantasiaa. Tässä kutkutettiin myös kiinnostustani historiaan – ja ajalta huomattavasti ennen maailmansotia!

Sae kertoo nuoresta tytöstä, jonka Ilma-niminen talonemäntä löytää metsänreunasta ja adoptoi perheeseensä tietäjä Kaukovallan luvalla. Sae kasvaa kyläyhteisössä lähellä järveä, jota kuitenkin välttelee itselleenkin tuntemattomasta syystä. Kasvettuaan nuoreksi piiaksi (tai teini-ikäiseksi, kuten nykyään määriteltäisiin) Sae alkaa huomata outoja asioita niin ympärillään kuin itsessään ja päätyy lopulta vakoilemaan tietäjää. Siitä seuraa tapahtumien sarja, mikä pakottaa Saen pakenemaan vaaran seuratessa kirjaimellisesti kannoillaan. Pakopaikkana metsä sekä pakottaa Saen taipumaan, että opettaa häntä. Hän tapaa miehen, joka ohjaa hänet tielle ja etsimään oppia, joka tekee Saesta vahvemman sekä saa hänet lopulta kohtaamaan vaaran.

Teos on kasvutarina, jossa Sae kasvaa nuoresta, epävarmasta tytöstä vahvaksi, rohkeaksi naiseksi. Hän kohtaa vaikeuksia ja pelottavia asioita, mutta hän ei tee tätä taivalta onneksi täysin yksin, vaan hänellä on opettajia – metsä ja luonto yhdet monista. Suomalainen muinaisusko kulkee hahmojen rinnalla, mutta ei uskovaisten saarnoina, vaan osana ihmisten elämää, puheita ja tekoja. Usko Ukkoon, Ahtiin ja Tapioon tulevat esiin muun muassa Saen ajatuksissa ja puheissa, kuten Kotkan Ukon lintuna olevan merkki ja tuovan viestejä, ja ettei karhusta puhuta karhuna vaan otsona, jotta ei tulisi kutsuneeksi pelottavaa eläintä. Kun kerrotaan tietäjistä ja heidän voimistaan, silloin pureudutaan enemmän fantasiamaiseen maailmaan, taianomaiseen uskontoon ja jopa filosofiaan.

Lukukokemus oli minulle ristiriitainen. Pidän kasvutarinoista ja yleensä nautin niistä, mutta paikoitellen halusin valua lattialle hahmojen sekä muutamien tapahtumien ja asioiden takia, jotka silittävät minua vastakarvaan. Onneksi kirja onnistui paikoitellen pehmentämään näitä asioita eikä täysin hyppäämään niissä kaivon pohjalle. Minä esimerkiksi inhoan, kun kaikki miehet alkavat kuolata tavallisen näköisen naispäähenkilön perään ja näin vaikutti tapahtuvan, kunnes onnekseni muutama mieshahmo pelasti tilanteen – ja olen niin kiitollinen näistä miehistä. Juonellisesti jotkin asiat olivat ennalta-arvattavia ja harmittelin, kun aavistukseni kävivät toteen.
Tästä päästään ongelmaan, etten ollut kovin ihastunut tarinan hahmoihin. En kutsu heitä huonoiksi, koska he herättivät minussa tunteita ja mielestäni se kertoo onnistumisesta; en lukiessani ollut juuri kenenkään kohdalla täysin tunteeton. Suurin osa hahmoista aiheutti ehkä enemmän ärtymystä ja manailua, kuin riemua ja ilahtumista. Kukaan ei noussut lempihahmokseni, josta kertoisin mielelläni muille, vaikka voin sanoa pitäneeni muutamista – mikä saattoi myös johtua siitä, että he olivat riittävän lyhyen aikaa Saen elämässä eivätkä ehtineet käydä hermoille.
Valitettavasti Sae ei ole tässä turvassa. Ähkäilin usein hänen toimistaan ja ajatuksistaan, voimattomuudesta. Halusin välillä käydä henkilökohtaisesti potkimassa häntä persuksille. Sae ei ollut myöskään hahmona, ihmisenä mielenkiintoinen, mutta hänen ympärillään olevat tapahtumat ja kyvyt kiinnostivat enemmän. Luulen, että Sae ja hänen ajatuksensa eivät ole riittävän vahvoja ja mielenkiintoisia, että hän toimisi hyvin yksinään, vaan hän tarvitsee vähintään myyttisiä, outoja tapahtumia ympärilleen. Hän ei myöskään ollut riittävän terävä eikä osannut laskea sanoja ja tapahtumia yhteen esimerkiksi Saaren hullun puheista – kyvyttömyys valehdella ja tositilanteessa vaikeneminen saivat minut huokailemaan. Hahmoilla pitää toki olla ”heikkouksia”, mutta nämä ovat niin tavanomaisia, että ne turhauttivat. En kuitenkaan koskaan lakannut kannustamasta Saeta, tai suunnittelemasta kirjan sivujen sisään sukeltamista napatakseni häntä korvasta.

Tämä on minun henkilökohtainen ongelmani, mutta en välitä siitä, kun kaikki hahmot uskovat niin vahvasti kohtaloon ja alistuvat siihen. Se kuuluu ja sopii tarinan aikaan ja paikkaan; kohtalo on hyvin vahvasti läsnä fantasiatarinoissa. Kaipasin kuitenkin edes yhden hahmon vastustavan vähintään sanallisesti kohtaloaan. Voin sanoa manailleeni monta kertaa ”ansakuoppa, ansakuoppa, se helvetin ansakuoppa” tai ”kerää väki kasaan, avaa suusi ja kirveet ilmestyvät käsiin”, kun vaara lähestyi. Kukaan ei edes yrittänyt vaikuttaa ”kohtaloonsa” tai muuttaa sitä, sen sijaan siihen alistuttiin mukamas täysin voimattomina. Onneksi Sae osoitti lopussa, että joskus on tavalla tai toisella taisteltava.
Ja mikä hemmetti siinä on, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kukaan ei osaa tässä kirjassa puhua, valehdella tai keskustella? Kuolleetkin kommunikoivat paremmin!

Saella oli kuitenkin vahvat hetkensä, samoin tarinalla. Ahmin välillä sivuja, koska olin innoissani ja niin tarina kuin kuvailu vetivät minua puoleensa kuin pohjoisnapa kompassin neulaa. Pidin kovasti, kun Sae keskusteli opista Aikamielen, Saaren hullun, Ahavan ja Sainoan kanssa. Ne herättivät kiinnostukseni eikä vain suomalaisen mytologian ja vanhan uskon takia. Kuvailu myös muuttui mielenkiintoisemmaksi ja nautin lankeamisesta sekä alisesta. Saen kulkiessa eteenpäin polullaan ja kokiessa myyttisiä, kiinnostavia tapahtumia, jolloin elävien ja kuolleiden raja alkoi häilyä, olin tiiviisti hänen mukanaan.
Sanoin ylempänä, ettei Sae ole yksinään kovin mielenkiintoinen. Hän kuitenkin toimii hahmona, kun hän on kanssakäymisessä muiden kanssa. Kun hän oli utelias, valmis omaksumaan uutta tietoa ja toimimaan ”oikein”, häntä oli mielenkiintoista seurata. Esimerkiksi Saen ja Veneenveistäjän kohtaaminen oli niin vahva hetki, että oli pakko valvoa pidempään ja lukea luku loppuun. Kuvailu, keskustelu, hahmot ja kaikki toimivat – voisin sanoa sen olevan ehdottomasti yksi lempikohtauksistani. Myös luku ”Loppu” oli tällainen ja oli oikeastaan sääli, että se oli kirjan viimeinen luku ennen epilogia (osuva nimi).
Mikäli ei käynyt selväksi, pidin siitä, miten mytologiaa, muinaisuskontoa ja fantasiaa oli ujutettu osaksi tapahtumia ja muinaista Suomea. Niitä ei lyöty päin näköä, vaan ne olivat osa elämää. Kirjaa lukiessa tuli hiukan mieleen vanhat larppausaikani, vaikka meidän live-roolipelimme keskittyivät puhtaaseen fantasiaan. Shamanismikin oli kiinnostavaa ja pidin voimaeläimistä, vaikka yhden voimaeläimen kohdalla tuli ristiriitainen tunne – se on sama kuin oma voimaeläimeni, mistä olin iloinen, vaikka se on jo loppuun kulutettu kirjoissa ja elokuvissa.
Pidin myös monista hahmojen nimistä, vaikka siellä oli pari, joista en pitänyt yhtään. Sae oli hyvä nimi, mutta ihastuin erityisesti nimiin Kajo, Silmu, Ahava, Aikamieli, Kailinen, Viti, Valto ja Valta.

Vaikka en rakastanut hahmoja, he herättivät minussa tunteita, ajatuksia ja suoranaisia lauseita, jotka halusin sanoa heille. Siksipä annan osalle heistä kommenttini, kuten aiemmassa kirja-arviossa.
Sae
Kun tartut toimeen ja teet sen, mikä on oikein, et uskokaan, miten riemuissani olin. Kunpa olisit ollut itsevarmempi, mutta laitan sen ja ajattelemattomuutesi nuoruuden piikkiin. Vinkki vitonen, opettele puhumaan vaikeassakin tilanteessa ja valehtelemaan! Se ei ole niin vaikeaa ja joskus se on tarpeellista kaikkien kannalta!

Kaukovalta
Olet idiootti – next!
Okei, sanotaan enemmän. Olet idiootti, joka aiheutti harmia ylpeydessään. Miksi ihmeessä et tehnyt mitään hyvissä ajoin, vaan pistät muut tekemään työsi? Sinun olisi pitänyt tehdä se, minkä Sae lopulta teki, ja sinulla olisi pitänyt olla siihen suurempi tahtotila!

Valto
Suksi suohon!
(jonkin ajan kuluttua)
Korjaan: ota se kivenmurikka ja hyppää suonsilmään! Minä voin viskata perääsi sen kuuluisan flyygelin ja alasimen! Ja ei, en välitä, ettei niitä ollut tuolloin! Käytän piirrettyjen logiikkaa!

Aikamieli
Olit mielenkiintoinen ja harmi, että olit tarinassa niin lyhyen aikaa. Olit kuitenkin tärkeä osa ja pidin kovasti sinun ja Saen keskusteluista. Mutta viimeiset sanasi, ne olivat ylivoimaiset!

Varpu
Anna yöuneni takaisin! Tiedän, että toimit ”ikäsi mukaan”, mutta tämä klisee sai minut raivonpartaalle!

Saaren hullu
Onkohan sinulla servikaalinen dystonia? Tiedän, ettei sitä aikanasi tunnettu, mutta jäin miettimään, koska perhetutullani on tämä vaiva. Oli sitä tai ei, olisit silti voinut vähän edes tapella ”kohtaloa” vastaan – pari reikää jäähän ja se olisi ollut sillä selvä!

Lurjus
Tiedän, ettet ole ylpeä teoistasi eikä sinulla ole syytä siihen, mutta sen verran pitää olla ylpeyttä, ettei aikuisiällä hyväksy tätä nimeä! Tapa, millä nimeäminen tapahtui, ei kuulostanut positiiviselta. Näissä tilanteissa haistatetaan kaikille pitkät ja joko pysytään vanhassa nimessä tai keksitään itse parempi!

Ahava
Olit ihanan auttavainen, itsenäinen ja ohjaava. Pidin siitä, ettet mustasukkaisuudestasi huolimatta ikinä purkanut sitä, vaan puhuit asiasta oikealle ihmiselle. Kunpa olisit ollut enemmän tarinassa.

Sainoa
Aluksi en pitänyt sinusta sukupuoliajattelusi takia, mutta lämpenin pian. Olit sitä, mitä tarvittiin, mutta olisit voinut olla suorempi Saelle – ja tehdäkin enemmän, vaikka olisit silloin varastanut tärkeän etapin Saen polulla. Joudun siis elämään tämän asian kanssa ja jäin kaipaamaan sinua.

Lukukokemukseni perusteella sanoisin, että suosittelen kirjaa suomalaisesta mytologiasta kiinnostuneille, joita ei haittaa hidas eteneminen ja ettei kaikkiin mysteereihin saa heti vastauksia. Tämä on kasvutarina, jossa ei ole kovin monessa paikkaa suuria tapahtumia, mutta loppuhuipentumaa kannattaa odottaa.
En kuitenkaan suosittele lukemaan kirjaa selällä maaten ja ilmassa pidellen. Se on sen verran paksu ja raskas, että ilman kokemustakin uskon nenälle käyvän varmasti huonosti.