Ayshan mielenliikahdukset

Kakun tarpeessa   ”Hei Suvi! Me olemme täällä!” ystäväni, jolla oli mintun väriset hiukset ja minimalistiset vaatteet, huikkasi, vaikkei kovin kovalla äänellä. Hän vilkutti kädellään vinhasti, jotta näkisin hänet ja kaksi muuta ystäväämme kahvilassa. Lähes kaikki kahvilan pöydät olivat täynnä, olihan perjantai, ja seuraavalla viikolla syyslomia ja ammattikorkeaopiskelijoilla intensiiviviikko, jolloin aikuisopiskelijat saattoivat pitää viikon vapaana tai ottaa intensiivikursseja ja suorittaa lyhyessä ajassa opintopisteitä. Olin iloinen, että ystäväni olivat ottaneet viestistäni vaarin ja varanneet pöydän, kun itse tulin myöhässä. Kävelin laukkuni kanssa tungoksessa ja väistelin muutamaa asiakasta, kunnes pääsin neljänhengen pöydän ääreen. ”Anteeksi, että olen myöhässä – varsinkin kun Anniina tuli Lahdesta asti tänne”, sanoin, kun istuuduin tyylikkään rock-henkisesti pukeutuneen ystäväni, Jennin, viereen. ”Unohduin tekemään ryhmätyötä kirjastoon ja lähtiessäni juridiikan opettaja halus

Twitteriä seuratessa olen huomannut tasaisin väliajoin nousevan keskustelua lasten- ja nuorten kirjallisuuden (josta tulen jatkossa käyttämään laiskuuttani lyhennettä ”lanu”) asemasta muiden kirjallisuuden lajien rinnalla ja lasten sekä nuorten lukemisesta (kuinka siihen voitaisiin kannustaa). Tämä johtuu pitkälti siitä, että monet seuraamani kirjailijat ovat lanu-kirjailijoita tai kirjoittavat sekä lapsille ja nuorille että aikuisille. ~ Tähän väliin ajattelin röyhkeästi ilmoittaa, että he vaikuttavat aivan mahtaville tyypeille! Oikeastaan kaikki, joiden kanssa olen käynyt edes pientä sanavaihtoa twiittien kautta, ovat olleet mukavia, kannustavia ja he ovat jakaneet mielenkiintoisia aiheita. Jos joku haukkuu Twitteriä myrkylliseksi paikaksi, tämä ei selvästikään ole käynyt tutkimassa kirjailijoiden ja kirjoittajien keskusteluja. ~   Ja takaisin asiaan! Olen keskusteluja seuratessani huomannut, miten lanua ei tunnuta arvostavan, kirjoja ja kirjailijoita ei nosteta esille eiv