Erotiikkakirjoittajan kommelluksia, osa 3
Kakun tarpeessa
Hän vilkutti kädellään vinhasti, jotta näkisin hänet ja kaksi muuta ystäväämme kahvilassa. Lähes kaikki kahvilan pöydät olivat täynnä, olihan perjantai, ja seuraavalla viikolla syyslomia ja ammattikorkeaopiskelijoilla intensiiviviikko, jolloin aikuisopiskelijat saattoivat pitää viikon vapaana tai ottaa intensiivikursseja ja suorittaa lyhyessä ajassa opintopisteitä. Olin iloinen, että ystäväni olivat ottaneet viestistäni vaarin ja varanneet pöydän, kun itse tulin myöhässä. Kävelin laukkuni kanssa tungoksessa ja väistelin muutamaa asiakasta, kunnes pääsin neljänhengen pöydän ääreen.
”Anteeksi, että olen myöhässä – varsinkin kun Anniina tuli Lahdesta asti tänne”, sanoin, kun istuuduin tyylikkään rock-henkisesti pukeutuneen ystäväni, Jennin, viereen.
”Unohduin tekemään ryhmätyötä kirjastoon ja lähtiessäni juridiikan opettaja halusi jutella palauttamastani tehtävästä.”
”Oliko siinä jokin ongelma?” Jenni kysyi välittömästi, vaikka ilmeensä näytti epäuskoiselta, ja siirsi varmuuden vuoksi teekuppinsa sivummalle, etten vahingossa tönäisisi sitä.
”Ei, hän halusi vain tietää, olenko suunnitellut ottavani valinnaisia juridiikan kursseja. Hänen mielestään minun pitäisi harkita niitä” vastasin ja huitaisin kädelläni ilmaa.
Silmäsin helpottuneena pöydälle asetettuja kuppeja ja purtavaa, joita ei onneksi ollut ehditty aloittaa. En siis ollut pahasti myöhässä.
”Tuo kuulostaakin siltä, mitä sinulta voi odottaa”, Jenni naurahti ja löi kanssani pikaisesti ylävitoset.
”Sehän on hyvä juttu!” Erika, aiemmin huikannut ystäväni, innostui.
”Teit ilmeisesti tehtävälläsi vaikutuksen häneen”, Anniina, meistä kaikista naisellisemmin pukeutunut, taputti kevyesti käsiään antaakseen pienet aplodit suorituksestani.
”Tai sitten vain olen vakuuttava kirjoittaja”, totesin ja kohottelin merkitsevästi kulmiani.
Jenni, Erika ja Anniina purskahtivat nauruun. Onneksi näitä ei vaivannut, että tulin myöhässä opiskelujeni takia, kun he olivat olleet koko päivän palkkatöissä. Tuntui hiukan ikävältä aloittaa omista asioistani puhuminen, kun olisin voinut kysyä Anniinan HR-töistä, Jennin ja tämän yhteistyökumppanin tapahtumanjärjestämisyrityksestä tai Erikan puuhista ravintolaketjun markkinoinnissa. Valitettavasti päiväni oli vain ollut odottamattoman raskas, etten kyennyt heti kysymään heidän kuulumisiaan.
”Olen niin väsynyt!”
huokaisin raskaasti ja nojasin otsallani viileätä pöytää vasten.
En jaksanut vielä lähteä ostamaan juotavaa tai mitään muutakaan. Tämä päivä oli ollut raskas, vaikkakin lähinnä henkisesti. Pöytä tuntui harvinaisen kivalta minun maatessani siinä.
”Otsukare”, Jenni kehui japaniksi ja taputti minua olalle.
”Oliko teillä taas ryhmätyön tekoa?” Anniina kysyi myötätuntoisena.
He kaikki tiesivät minun vihaavan ryhmätöitä – parasta oli, että he itsekin olivat opiskelujensa aikana vihanneet kaikkia tiimi- ja ryhmätöitä. Heistä sai mukavasti tukea, kun aloin raivota niistä.
”Kyllä ja ei – sen jälkeen kun potkaisin minua ennen aloittaneen tytön ulos ryhmästä, kun häneen ei saanut yhteyttä, Jaskaa ei ole juuri näkynyt tunneilla. Tänään Mia lähti puolenpäivän jälkeen ehtiäkseen Italian lennolleen ja Niko katosi teoriatuntien lopuksi, koska hänellä oli töitä. Minä menin sitten kirjastoon tekemään omaa osuuttani ryhmätyöstä, jotta voin pitää ensi viikon lakisääteisenä hermolomana”, kerroin ja pakotin itseni suoristautumaan tuolillani.
”Tämän päivän keskustelujen jälkeen viikon loma tulee tarpeeseen. Alan oikeasti epäillä, miten selviän luokkalaisteni kanssa edes jouluun asti – puhumattakaan melkein neljän vuoden päähän.”
”Mitä he ovat taas tehneet tai sanoneet?” Jenni ähkäisi epäuskoisena, vaikka hän olikin kuullut eniten minun valittavan koulutovereistani.
”Mitä oikein tapahtui?” Anniinakin kysyi ja Erika katsoi parhaakseen juoda kahviaan vielä, kun ei tarvinnut pelätä tukehtumista.
”No voi, kuule…”, aloitin voimatta vieläkään uskoa, millaisen keskustelun olin käynyt aiemmin koulussa.
En jaksanut vielä lähteä ostamaan juotavaa tai mitään muutakaan. Tämä päivä oli ollut raskas, vaikkakin lähinnä henkisesti. Pöytä tuntui harvinaisen kivalta minun maatessani siinä.
”Otsukare”, Jenni kehui japaniksi ja taputti minua olalle.
”Oliko teillä taas ryhmätyön tekoa?” Anniina kysyi myötätuntoisena.
He kaikki tiesivät minun vihaavan ryhmätöitä – parasta oli, että he itsekin olivat opiskelujensa aikana vihanneet kaikkia tiimi- ja ryhmätöitä. Heistä sai mukavasti tukea, kun aloin raivota niistä.
”Kyllä ja ei – sen jälkeen kun potkaisin minua ennen aloittaneen tytön ulos ryhmästä, kun häneen ei saanut yhteyttä, Jaskaa ei ole juuri näkynyt tunneilla. Tänään Mia lähti puolenpäivän jälkeen ehtiäkseen Italian lennolleen ja Niko katosi teoriatuntien lopuksi, koska hänellä oli töitä. Minä menin sitten kirjastoon tekemään omaa osuuttani ryhmätyöstä, jotta voin pitää ensi viikon lakisääteisenä hermolomana”, kerroin ja pakotin itseni suoristautumaan tuolillani.
”Tämän päivän keskustelujen jälkeen viikon loma tulee tarpeeseen. Alan oikeasti epäillä, miten selviän luokkalaisteni kanssa edes jouluun asti – puhumattakaan melkein neljän vuoden päähän.”
”Mitä he ovat taas tehneet tai sanoneet?” Jenni ähkäisi epäuskoisena, vaikka hän olikin kuullut eniten minun valittavan koulutovereistani.
”Mitä oikein tapahtui?” Anniinakin kysyi ja Erika katsoi parhaakseen juoda kahviaan vielä, kun ei tarvinnut pelätä tukehtumista.
”No voi, kuule…”, aloitin voimatta vieläkään uskoa, millaisen keskustelun olin käynyt aiemmin koulussa.
----------
”… tämä kana on kuivaa…”,
luokkalaiseni Irma valitti ruokatunnilla ja liikautti salaattiannosta
haarukallaan.
”Totta, eikä siinä ole hirveästi mausteita”, Mia sanoi turhautuneena.
Minä en sanonut mitään, koska en ollut ottanut salaattia juuri kanan takia; siitä tuli liian usein kuivaa. Olin tyytynyt perunoihin ja kasvispihveihin. Meidän kanssamme istui muutama muu luokkalaiseni, jotka olivat päättäneet tulla kansamme samaan aikaan syömään koulun ruokalaan. Monet olivat viilettäneet joko tupakalle tai pikaruokaloihin.
”Ruokaloissa ei mausteta ruokaa voimakkaasti”, Mikko sanoi äänellä, joka oli käynyt meille kaikille tutuksi.
Se kertoi, että hän tiesi asioita, mitä me muut emme mukamas tienneet tai olleet ajatelleet. Oikeasti kaikki tiesivät, miksi ruuassa ei ollut paljoa makua, mutta oli turhaa lähteä vääntämään siitä Mikon kanssa. Oma suunnitelmani oli näpäytellä häntä lähinnä väittelyissä ja tutoriaali-keskusteluissa kuten ennenkin, koska hän tuntui tekevän samaa minulle.
”Mia, oletko Italiassa vain intensiiviviikon, vai oletko siellä pidempään?” Katja kysyi kiinnostuneempana ennemmin muiden lomasuunnitelmista kuin ruuasta.
Hän oli kysellyt jo minun kirjoitussuunnitelmistani, jotka olivat samat kuin ennenkin: totta helvetissä käyttäisin viikon kirjoittamiseen. Se olisi hyvää terapiaa tämän kaiken jäljiltä, vaikka tarkoitus oli tehdä muutakin.
”Olen siellä puolitoista viikkoa, kun sain parhaimman hinnan lennoille”, Mia sirkutti innoissaan matkasta ja alkoi kertoa, mitä kaikkea aikoi tehdä ulkomailla.
Yritin kovasti olla murhaamatta veitselläni pihviini tungettuja kasviksia ja pitää mölyt mahassani. Minua ärsytti yhä, että Mia olisi ulkomailla intensiiviviikon jälkeenkin eikä laittaisi tikkua ristiin ryhmätyömme eteen. Olin muutenkin tehnyt meistä neljästä eniten! Jopa tämän viikon väliraportin, kun vuorossa ollut projektipäällikkö Niko ei ollut sitä muistanut kaikista muistutuksistani ja jaetuista aikatauluista huolimatta!
Kuuntelin sivukorvalla keskustelua pidätellessäni ärtymystäni. Mikko ja Niko näyttivät kuuntelevan muita syömisensä ohella, kun Arska osallistui keskusteluun kertomalla omia Italian kokemuksiaan. Tai sen, mitä muisti selvänä ollessaan, mitä ei minun ymmärrykseni mukaan ollut tapahtunut usein.
”Hei, eikös tuolla ole Sirpa?” Niko sanoi yllättäen, jolloin me kaikki käännyimme katsomaan hänen osoittamaansa suuntaan.
”Totta, eikä siinä ole hirveästi mausteita”, Mia sanoi turhautuneena.
Minä en sanonut mitään, koska en ollut ottanut salaattia juuri kanan takia; siitä tuli liian usein kuivaa. Olin tyytynyt perunoihin ja kasvispihveihin. Meidän kanssamme istui muutama muu luokkalaiseni, jotka olivat päättäneet tulla kansamme samaan aikaan syömään koulun ruokalaan. Monet olivat viilettäneet joko tupakalle tai pikaruokaloihin.
”Ruokaloissa ei mausteta ruokaa voimakkaasti”, Mikko sanoi äänellä, joka oli käynyt meille kaikille tutuksi.
Se kertoi, että hän tiesi asioita, mitä me muut emme mukamas tienneet tai olleet ajatelleet. Oikeasti kaikki tiesivät, miksi ruuassa ei ollut paljoa makua, mutta oli turhaa lähteä vääntämään siitä Mikon kanssa. Oma suunnitelmani oli näpäytellä häntä lähinnä väittelyissä ja tutoriaali-keskusteluissa kuten ennenkin, koska hän tuntui tekevän samaa minulle.
”Mia, oletko Italiassa vain intensiiviviikon, vai oletko siellä pidempään?” Katja kysyi kiinnostuneempana ennemmin muiden lomasuunnitelmista kuin ruuasta.
Hän oli kysellyt jo minun kirjoitussuunnitelmistani, jotka olivat samat kuin ennenkin: totta helvetissä käyttäisin viikon kirjoittamiseen. Se olisi hyvää terapiaa tämän kaiken jäljiltä, vaikka tarkoitus oli tehdä muutakin.
”Olen siellä puolitoista viikkoa, kun sain parhaimman hinnan lennoille”, Mia sirkutti innoissaan matkasta ja alkoi kertoa, mitä kaikkea aikoi tehdä ulkomailla.
Yritin kovasti olla murhaamatta veitselläni pihviini tungettuja kasviksia ja pitää mölyt mahassani. Minua ärsytti yhä, että Mia olisi ulkomailla intensiiviviikon jälkeenkin eikä laittaisi tikkua ristiin ryhmätyömme eteen. Olin muutenkin tehnyt meistä neljästä eniten! Jopa tämän viikon väliraportin, kun vuorossa ollut projektipäällikkö Niko ei ollut sitä muistanut kaikista muistutuksistani ja jaetuista aikatauluista huolimatta!
Kuuntelin sivukorvalla keskustelua pidätellessäni ärtymystäni. Mikko ja Niko näyttivät kuuntelevan muita syömisensä ohella, kun Arska osallistui keskusteluun kertomalla omia Italian kokemuksiaan. Tai sen, mitä muisti selvänä ollessaan, mitä ei minun ymmärrykseni mukaan ollut tapahtunut usein.
”Hei, eikös tuolla ole Sirpa?” Niko sanoi yllättäen, jolloin me kaikki käännyimme katsomaan hänen osoittamaansa suuntaan.
Kahvilan kassajonossa seisoi
lyhythiuksinen naisopettajamme tutuissa vaatteissaan: suorissa housuissa,
matalissa kengissä, kauluspaidassa ja avonaisessa liivissä. Hänellä oli paksusankaiset,
kapeat silmälasit, jotka tekivät hänestä vaatetyylinsä kanssa helposti
tunnistettavan. Hän oli jämäkkä, hiukan ankarakin välillä, mutta minun ja
useiden muiden mielestä parhaimpia opettajiamme, joka ei puhunut luokan edessä
niin hiljaisella äänellä, että harkitsin lainaavani isoäitini kuulolaitteita,
ja piti luennot mielenkiintoisina, helposti omaksuttavina.
”Sirpa on aika varmasti lesbo”, Mia totesi yllättäen, jolloin melkein tukehduin perunaan.
”Olen miettinyt samaa. Se suorastaan huutaa olevansa naisiin päin”, Irma sanoi kuulostaen innostuneelta.
”Millä perusteella?” Mikko kysyi helpotuksekseni, koska en saanut sanaakaan suustani.
Olin vain järkyttynyt, miten kaikki pöydässämme näyttivät siltä, kuin olisivat keksineet parhaimman juorun ja alkoivat innostua jostain, millä ei pitäisi olla mitään merkitystä.
”Katso noita vaatteita ja tukkaa – ihan selvä rekkalesbo”, Mia kommentoi muiden lähtiessä miettimään kaikkia vaatteita, mitä olivat nähneet Sirpan päällä.
Lopputulos oli, ettei kukaan heistä (tai oikeastaan meistä) ollut koskaan nähnyt Sirpalla korkoja tai minkään pituista hametta. Huomautin kyllä, että olimme tunteneet hänet vasta pari kuukautta, jona aikana hän tuskin oli käynyt läpi koko vaatevarastoaan, mutta se sivuutettiin täysin.
”Oona muuten kertoi viime viikon maanantaina nähneensä Sirpan jossain kauppakeskuksessa viikonloppuna. Sirpalla oli kuulemma ollut puna-musta ruutupaita, ja hän oli halannut jotain naista, ennen kuin oli lähtenyt tämän kanssa jonnekin”, Katja kertoi hykerrellen ja pöytäseurueeni kasvot kääntyivät hymyihin, ikään kuin he olisivat selvittäneet suuren mysteerin, joka pitäisi kertoa kaikille.
”Sirpa on aika varmasti lesbo”, Mia totesi yllättäen, jolloin melkein tukehduin perunaan.
”Olen miettinyt samaa. Se suorastaan huutaa olevansa naisiin päin”, Irma sanoi kuulostaen innostuneelta.
”Millä perusteella?” Mikko kysyi helpotuksekseni, koska en saanut sanaakaan suustani.
Olin vain järkyttynyt, miten kaikki pöydässämme näyttivät siltä, kuin olisivat keksineet parhaimman juorun ja alkoivat innostua jostain, millä ei pitäisi olla mitään merkitystä.
”Katso noita vaatteita ja tukkaa – ihan selvä rekkalesbo”, Mia kommentoi muiden lähtiessä miettimään kaikkia vaatteita, mitä olivat nähneet Sirpan päällä.
Lopputulos oli, ettei kukaan heistä (tai oikeastaan meistä) ollut koskaan nähnyt Sirpalla korkoja tai minkään pituista hametta. Huomautin kyllä, että olimme tunteneet hänet vasta pari kuukautta, jona aikana hän tuskin oli käynyt läpi koko vaatevarastoaan, mutta se sivuutettiin täysin.
”Oona muuten kertoi viime viikon maanantaina nähneensä Sirpan jossain kauppakeskuksessa viikonloppuna. Sirpalla oli kuulemma ollut puna-musta ruutupaita, ja hän oli halannut jotain naista, ennen kuin oli lähtenyt tämän kanssa jonnekin”, Katja kertoi hykerrellen ja pöytäseurueeni kasvot kääntyivät hymyihin, ikään kuin he olisivat selvittäneet suuren mysteerin, joka pitäisi kertoa kaikille.
Tunsin otsasuontani
tykyttävän. Kuinka idiootteja kaikki olivat? Ei Sirpan tai kenenkään muun
seksuaalisuus kuulunut meille! Miksi se kiinnosti kaikkia?!
”Vau. Taisitte juuri tuomita suurimman osan Suomen lyhythiuksista naisista”, sanoin painokkaasti.
Tämä vaiensi pöytäkuntani hetkeksi, mistä olin iloinen. Ehkä tämä saisi heidät ajattelemaan.
”Mistä lähtien pelkkä tyyli on tehnyt ihmisistä lesboja? Ilmeisesti voin nyt mennä lohduttamaan kaverini vanhempia, että ’onneksi olkoon, teidän lapsenne ei voi olla lesbo, koska hän pukeutuu mekkoihin’. Mukava myös tietää, että heteronaiset eivät nykyään halaa ystäviään – helppo päätellä ihmisten seksuaalisuudet, kun heidät tapaa ensimmäisen kerran”, minun oli pakko murskata heidän ontuvat teoriansa.
En edes piitannut siitä, miten Mia, Irma ja Katja näyttivät myrtyneiltä, kun pilasin heidän salaliittoteoriansa. Pöytäkunnan jätkät vaikuttivat ennemmin yllättyneiltä, vaikka Arska miettikin, olisinko asiantuntija tällä saralla kirjoitusteni ja ilmeisesti ystäväpiirini takia.
”Voi se silti olla”, Irma yritti väittää vastaan.
”Oli tai ei, sillä ei pitäisi olla mitään väliä: Sirpa on silti meidän parhaimpia opettajiamme. On siis ihan sama, mitä hän tekee vapaa-ajallaan ja kenen kanssa”, huomautin ja tungin ruokaa suuhuni.
Mitä saamarin väliä muiden seksuaalisuudella oli? Menisivät enemmän juoruilemaan, mitä omien haarojensa välissä tapahtui kuin miettisivät, mikä kenenkin seksuaalinen suuntautuminen oli.
”Vau. Taisitte juuri tuomita suurimman osan Suomen lyhythiuksista naisista”, sanoin painokkaasti.
Tämä vaiensi pöytäkuntani hetkeksi, mistä olin iloinen. Ehkä tämä saisi heidät ajattelemaan.
”Mistä lähtien pelkkä tyyli on tehnyt ihmisistä lesboja? Ilmeisesti voin nyt mennä lohduttamaan kaverini vanhempia, että ’onneksi olkoon, teidän lapsenne ei voi olla lesbo, koska hän pukeutuu mekkoihin’. Mukava myös tietää, että heteronaiset eivät nykyään halaa ystäviään – helppo päätellä ihmisten seksuaalisuudet, kun heidät tapaa ensimmäisen kerran”, minun oli pakko murskata heidän ontuvat teoriansa.
En edes piitannut siitä, miten Mia, Irma ja Katja näyttivät myrtyneiltä, kun pilasin heidän salaliittoteoriansa. Pöytäkunnan jätkät vaikuttivat ennemmin yllättyneiltä, vaikka Arska miettikin, olisinko asiantuntija tällä saralla kirjoitusteni ja ilmeisesti ystäväpiirini takia.
”Voi se silti olla”, Irma yritti väittää vastaan.
”Oli tai ei, sillä ei pitäisi olla mitään väliä: Sirpa on silti meidän parhaimpia opettajiamme. On siis ihan sama, mitä hän tekee vapaa-ajallaan ja kenen kanssa”, huomautin ja tungin ruokaa suuhuni.
Mitä saamarin väliä muiden seksuaalisuudella oli? Menisivät enemmän juoruilemaan, mitä omien haarojensa välissä tapahtui kuin miettisivät, mikä kenenkin seksuaalinen suuntautuminen oli.
Kukaan ei sanonut hetkeen
mitään, mistä olin tyytyväinen, koska saatoin jatkaa tyytyväisenä syömistä.
Tein sanoillani ehkä muutaman vihollisen tai pilasin muiden mielikuvat minusta,
mutta minun oli pakko jollain tavalla takoa järkeä heidän päihinsä.
Toivottavasti he tajuaisivat, kuinka typerää oli alkaa päätellä ihmisten
seksuaalisuudet ulkonäöllisen perustein, kun voisivat keskittyä luonteiseen,
taitoihin ja tekimisiin – varsinkin omiinsa. Me kaikki olimme enemmän kuin
pelkästään romanttista tai seksuaalista kiinnostustamme. Eivätköhän kaikki
oppineet tästä jotain.
”Entä Harri?” Arska sanoi
äkkiä toisen opettajamme nimen.
”Eikö hän ole teidänkin mielestänne aina hiukan… homahtava?”
”Joo, todellakin. Sen käsieleet ja näpäytystapansa!” Mia innostui kommentista ja Irma alkoi demonstroida Harrin eleitä ja sormien napsuttelua liioitellusti.
”Harri on aivan varmasti homo!”
”Eikö hän ole teidänkin mielestänne aina hiukan… homahtava?”
”Joo, todellakin. Sen käsieleet ja näpäytystapansa!” Mia innostui kommentista ja Irma alkoi demonstroida Harrin eleitä ja sormien napsuttelua liioitellusti.
”Harri on aivan varmasti homo!”
----------
Jenni, Erika ja Anniina
katsoivat minua tyrmistyneinä. Anniina näytti miettivät psykologian opintojensa
perusteella, mitä ihmettä luokkalaisteni aivoissa liikkui ja syitä näiden
puheisiin. Erika avasi muutaman kerran suunsa, kun yritti löytää sanoja, joita
ei kuitenkaan keksinyt. Jenni… hän toipui ensimmäisenä järkytyksestä.
”Suvi tarvitsee kakkua”, Jenni nousi seisomaan ja nappasi lompakkonsa.
”Katso, onko tarjolla juustokakkua”, Erika huikkasi tietäen hyvin, mistä kakuista pidin.
”Siihen mukaan tarvitaan kyllä kaakao kermavaahdolla, tai Suvi kuukahtaa tuohon pöydälle”, Anniina huomautti, mille Jenni nyökkäsi päättäväisesti.
He kaikki kääntyivät katsomaan taas minua, kun rojahdin takaisin pöytää vasten. Olin kuluttanut energiavarani täysin sekä selvitäkseni keskusteluista, jotka menivät yli ymmärrykseni, että kertoakseni niistä.
”Kiitos ja anteeksi”, henkäisin meidän yhden sisäpiirivitsimme, mutta olin myös tosissani.
Kiitos, että kaverini ymmärsivät ja eivät olleet samanlaisia kuin luokkalaiseni, ja anteeksi että kidutin heitä näillä kertomuksillani. Maksaisin kyllä Jennille takaisin heti kotiin päästyäni.
”Suvi tarvitsee kakkua”, Jenni nousi seisomaan ja nappasi lompakkonsa.
”Katso, onko tarjolla juustokakkua”, Erika huikkasi tietäen hyvin, mistä kakuista pidin.
”Siihen mukaan tarvitaan kyllä kaakao kermavaahdolla, tai Suvi kuukahtaa tuohon pöydälle”, Anniina huomautti, mille Jenni nyökkäsi päättäväisesti.
He kaikki kääntyivät katsomaan taas minua, kun rojahdin takaisin pöytää vasten. Olin kuluttanut energiavarani täysin sekä selvitäkseni keskusteluista, jotka menivät yli ymmärrykseni, että kertoakseni niistä.
”Kiitos ja anteeksi”, henkäisin meidän yhden sisäpiirivitsimme, mutta olin myös tosissani.
Kiitos, että kaverini ymmärsivät ja eivät olleet samanlaisia kuin luokkalaiseni, ja anteeksi että kidutin heitä näillä kertomuksillani. Maksaisin kyllä Jennille takaisin heti kotiin päästyäni.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tapahtumat koronan
ulkopuoliseen aikaan eivätkä julkaisuajankohta vastaa aina tarinan tapahtuma-ajankohtia.
Lukijan harkintaa suositellaan *naur*
Kommentit
Lähetä kommentti