Kirja-arvio: Pyhän maailman lapset (Lucilla Lin)

En ole koskaan ollut science fictionin fani. Nuorempana yritin lukea genreen kuuluvia kirjoja, mutta ne tyssäsivät siihen enkä enää muista niiden nimiä. Yhtä kirjaa lukiessani päähenkilön ulkonäköä kuvattiin niin tarkkaan, että tartuin mittanauhaan. Toisessa taas kerrottiin teknisiä juttuja avaruusalusten spoilereita myöten, että se oli kuin James Cameronin Avatar-elokuva paperilla – isot visualiset tehosteet ja ontuva, tylsä juoni, jota en enää muista. Kolmannessa teoksessa en pitänyt hahmosta ja alkuasetelmasta, vaan kaikki tuntui epäloogiselta. K. A. Applegaten Animorphs-sarja on toki science fictionia ja pidin siitä, mutta suomennetut osat tuntuivat enemmän fantasialle kuin tieteiskirjallisuudelle; pari avaruusoliota ja teknisempää juttua eivät riitä minulle tekemään eroa.

Olen välillä miettinyt ongelmaani science fictionin kohdalla ja sain siihen vastauksen YouTube-videosta Silver Quillin kommentoidessa ihmisten negatiivista suhtautumista historianopetukseen ja historiaan ”I think it’s because we educate kids on memorizing events rather than regonizing trends, seeing how history is alive today”, ja luettuani Pyhän maailman lapset.

Lucilla Linin Pyhän maailman lapset -avaruusoopperassa maa on tuhottu ja eloon jääneet maasyntyiset ihmiset ovat hajaantuneet avaruuden asutuille alueille. He elävät eri planeetoilla ja asteroideilla yhdessä hellialaisten, marsilaisten, anarrelaisten, muukalaisverta kantavien atenelaisten ja muiden kanssa. Yhteiselo ei kuitenkaan ole helppoa kellään, vaan jokaisella on omat taustansa, elämänsä ja sääntönsä, joiden mukaan toimivat tai päättävät rikkoa normit ja luoda uudet. Kirja sisältää neljä kertomusta eri hahmojen kanssa: Tähtisyntyisten tarina, Maasyntyisen hinta, Ase- ja naimakauppoja; ja kirjan nimeä kantavan Pyhän maailman lapset.
Tähtisyntyisten tarina kertoo lyhyesti Wyanijaksi nimetyn planeetan tutkimuksista ja luo arvoituksellista kuvaa sen aiemmista asukkaista. Ihmiset yrittävät selvittää planeetan mahdollisuuksia asuttamiseen, mutta sen sijaan sieltä saavatkin alkunsa puoli-ihmiset eli ”tähtisyntyiset”.
Maasyntyisen hinta -osassa yliopisto-opiskelija Dani haaveilee Maan perinnön elvyttämisestä ja suuremmasta työstä kuin mitä äitinsä oli tehnyt maasyntyisiä auttaessaan. Juliana taas tietää enemmän kuin poikansa, koska pelastautui lapsena juuri ennen Maan tuhoa ja tietää, mitä kaikkea hyvää ja pahaa pakolaiset joutuvat kokemaan.
Dilia-niminen nainen päätyy Ase- ja naimakauppoja -tarinassa kirjaimellisesti naimisiin atenilaisen Sharavin kanssa. Hän joutuu totuttautumaan miehensä muukalaisveren kykyihin ja uskomuksiin. Avioliitto ei ole helpoimmasta päästä ja Dilian vaaleanpunaiset kuvitelmat särkyvät pian, mutta hänellä ei ole aikaa jäädä murehtimaan niitä, koska kaikki ei ole Sharavin suvussa kuin voisi kuvitella.
Pyhän maailman lapset kertoo maasyntyisestä avioparista Thereqesta ja Arajkasta, joiden velvollisuus on taistella Maan puolesta ja toimia kaikessa veljeskunnan hyväksi. He eivät vain ole täysin samaa mieltä siitä, mikä on heille tai yhteisölleen parhaaksi.

Kirja on lyhyt eikä tekstissä ole runsaasti kuvailua. Sanoisin tyyliä minimalistiseksi, koska siinä ei käydä pitkiä keskusteluja eikä kuvailla paljoa ympäristöä, ihmisiä, hahmoja tai tilanteita – Tharka Avenin pyhä rauhanpuutarha taisi olla isoin poikkeus, koska sitä kuvailtiin enemmän ja kerronnan sävykin oli erilainen kuin esimerkiksi Hellian Pilvikaupungin kohdalla; puutarhassa oli tunnelmaa. Paikoitellen tekstiin on valittu yksittäisiä sanoja, jotka ilmaisevat ytimekkään kuvaavasti asiansa.
En ole tämän tyylisuunnan suurin rakastaja, koska kaipaan mahdollisimman paljon kuvailua. Nautin siitä, mitä selvemmät mielikuvat saan ja kevyt kuvailu sumentaa mieleeni nousevat kuvat. Se tavallaan etäännyttää minua ja jäin kaipaamaan piirrosta, joka selventäisi minulle hellialaisen, marssilaisen, anarrealaisen ja muiden erot ulkonäöllisesti selvemmin, samoin kuin näiden vaatetyylit. Pidän myös monipuolisista keskusteluista, koska mielestäni ne auttavat tuomaan hahmoihin syvyyttä, erilaisia puolia ja selvittämään, mitkä asiat saattavat johtaa mihinkin – mikä olisi ollut välillä tarpeen. En myöskään olisi valittanut, jos kohtauksia ja tapahtumia olisi ollut enemmän, koska olen ahne.

Voisi luulla, ettei Pyhän maailman lapset olisi minua varten. Science fictionin lisäksi kerronta ei ole yleisesti makuuni, mutta tässä kohdassa se toimi. Oli mukavaa lukea genren tekstiä, joka ei yritä huumata tai harhauttaa minua Tekniikan maailman uusimmilla keksinnöillä, koska teknologia ei pidä minusta. Suojakupu on suojakupu ja lasertykki lasertykki – minun ei tarvitse tietää, miten kristallien värinä luo energiaa tai miten prisman läpi kulkeva valo muodostaa materian. Tuntui mukavalta keskittyä enemmän hahmojen kohtaloihin kuin yliampuvan teknologian kuvailuun. Mielestäni science fictionissa pyritään usein luomaan jotain uutta, odottamatonta ja erikoista, minkä koen joskus väkisin yrittämisenä tai tarinan ja hahmot jalkoihin tallomisena – tai kaikki toimii epäloogisesti.
Kuten ylempänä viittasin Silver Quillin kommenttiin historiallisten tapahtumien ulkoa opettelusta kehityssuuntien huomaamisen sijaan, minä näin tässä suuntauksia. Huomasin paloja maailman historiasta, jotka hahmojen huomaamatta toistuivat yhä, ja tuttuja teemoja eri näkökulmista. Osassa tapahtumissa oli muuta tuttuutta, mahdollisesti katsomistani elokuvista ja sarjoista tai lukemistani kirjoista ja sarjakuvista, mikä teki science fiction puolesta minulle lähestyttävämmän. Lähdin pääni sisällä miettimään tarinan eri kulttuureita ja uskontoja, miten ne näkyvät esimerkiksi Maan veljeskunnan sisällä. Mietin ihan vakavissani, oliko lopussa viittaus wiccalaisten kolmenkertaisuuden uskomukseen? En siis ole sanomassa ”tämä edustaa tätä uskontoa/kulttuuria/historiallista tapahtumaa”, vaan näen samankaltaisuuksia.

Maasyntyisen hinta kärsii mahdollisesti eniten keskustelujen ja kuvailun yksipuolisuudesta, koska hahmot eivät ole moniulotteisia, vaikka erityisesti Juliana olisi voinut taustojensa ja kokemustensa takia olla hyvin syvällinen ja ristiriitainenkin hahmo. Sääli, että hän ja Dijen jäivät enemmän taustojen esittelijöiksi, kun taas Dani oli idealisti päähenkilö/opiskelijapoika, joka ei myöskään saanut syvyyttä eikä tehnyt suuria päätöksiä. Sain kuitenkin Danin tilanteesta sadististakin iloa, koska näin lähestyvän kaaoksen, kauniiden haaveiden ja suunnitelmien vääristymisen rappeutuneeksi ja rumaksi ideologiaksi. Näin muun muassa Leninin, Trotskin sekä Stalinin ja nauroin, miten Dani ei nähnyt samaa. Näin oikeita tapahtumia ja suuntauksia, mitä historiassa on tapahtunut, mistä olin innoissani ja harmittelin, kun osa päättyi eikä tapahtumista kerrottu enempää. Tämä oli vain asetelma.
Ase- ja naimakauppoja oli kaikista osista suosikkini, koska hahmot Dilia ja Sharav olivat syvällisempiä kuin edeltävässä osassa ja heidän kulttuureitaan käsiteltiin tarkemmin. Heidän menneisyytensä ja maailmankuvansa näkyivät paremmin ja myös tilanne oli herkullinen. Pidän itselleni tuntemattomasta syystä järjestettyjen avioliittojen lukemisesta, kun parin täytyy kasvaa yhteen ja kehittää tunteita toisiaan kohtaan. Asjan toimi erinomaisena särönä tarinassa. Tapahtumia ja keskusteluja olisi kuitenkin voinut olla enemmän, koska Sharavin mielen muuttuminen eräässä avioliittoon liittyvässä asiassa ja parin välien lämpeneminen olisivat kaivanneet enemmän mutustelua – en sano näiden tulleen puskista, mutta muutos oli nopea. Dilia ja Sharav olisivat voineet kantaa koko kirjan, jos heidän tarinansa olisi kerrottu alusta loppuun: avattu useammilla keskusteluilla ja kohtauksilla.
Pyhän maailman lapset oli minulle tylsähkö. Thereqessa ja Arajkassa oli syvyyttä eivätkä he olleet niin vahvasti roolihahmoja kuin Juliana, Dijen ja jopa Dani. Heitä ei vain ollut mielenkiintoista seurata. Tämä voi johtua siitä, että olen niin eri mieltä heidän ideologiansa ja taistelustrategian kanssa. Näin heidät ja koko yhteisön niin aivopestyinä, etten saanut edes sadistista hupia. Olin kuitenkin iloinen Arajkanin viimeisestä valinnasta.

Ja vuorossa on jälleen tuttuun tapaani suorat kommentit osalle hahmoille.

Dani
Et uskokaan, miten usein kuulin mielessäni Silver Quillin sanovan: ”This is my doom flag: I wave it, when people say something that will bite them in the tushie.” Ei sillä, ettenkö olisi samaa mieltä arvojesi ja tavoitteidesi kanssa, mutta olit niin sinisilmäinen. Aivan kuten kaikki olivat Stalininkin kohdalla, kunnes oli liian myöhäistä. Ja sinä et ole Stalin.

Juliana
Olisin halunnut kuulla elämästäsi ja kokemuksistasi enemmän, oppia tuntemaan sinut. Halusin tietää, miten lopulta rakastuit, jotta voisin arvioida, kuinka oikeassa tai väärässä Dani oli. Kaipasin myös tietoa, miten teit muutoksen lakeihin. Elämäsi, se olisi ollut kokonaisen kirjan arvoinen.

Dijen
Olit mielenkiintoinen vertailukohde, kun puhuttiin Maan ja Hellian kulttuurillisista eroista. Sääli vain, että jäit loppujen tapahtumien ulkopuolelle ja enemmän taustatekijäksi. Sinun ja vaimosi suhteen rakentuminen olisi ollut mielenkiintoista luettavaa – ainakin kulttuurierojen käsittely olisi kiinnostanut.

Dilia
Kannustin sinua ehkä enemmän kuin ketään muuta ja halusin puolustaa sinua kaikelta pahalta! Olin niin ylpeä sinusta, kun et vain sopeutunut, vaan yritit tehdä muutosta ja taistelit välittämiesi asioiden puolesta. Kasvoit tarinasi myötä ehkä eniten, vaikka epäilen, ettet täysin luopunut vaaleanpunaisista laseistasi, mitä tuli Sharaviin. Harmi vain, etten usko sinun kokeneen hyvää loppua.

Sharav
Suhtaudun aina kriittisesti esi-isien palvontaan, varsinkin kun heistä ei ole faktatietoa, mutta se on hyvin inhimillistä. Olit erilainen verrattuna muihin hahmoihin ja miehiin, mikä teki sinusta kiinnostavan. En aina ollut samaa mieltä kanssasi, mutta olisin halunnut tietää sinusta lisää. Mutta niin, Sharav, se tunne, jonka koit katsoessasi vaimoasi, se teki sinusta inhimillisen, halusit tai et – ja minä poistun takavasemmalle sinua karkuun, bye~

Asjan
Pidin siitä, mitä toit tarinaan ja olisit voinut tehdä enemmän, yksityiskohtaisemmin, mutta olin tyytyväinen, miten sinun lopulta kävi. Ja toivoin samaa kuin toinen serkkusi. En tule ikävöimään sinua.

Thereque
Olet rikki. Toverisi ovat rikki. Sääli vain, että kuvittelette toimillanne eheytyvän, ettekä tajua rikkovanne kaiken ympäriltänne. En voi sanoa, ettenkö ymmärtäisi sinua. Sääli vain, ettette ymmärrä oikeutetun koston ja ”oikeutetun” koston eroa. Siksi ja aivopesun takia en tuntenut sinua kohtaan paljoa.

Arajka
Olin alkuun sinua kohtaan epäluuloinen, sitten olin myötätuntoinen, minkä jälkeen huolestuin, kunnes tunsin helpotuksen, vaikkakin lyhytaikaisen. Jos jotain opin tämän kirjan kautta, niin hyvin loppuvat tarinat eivät pääty kenenkään kohdalla oikeasti hyvin, kun aloittaa seuraavan osan lukemisen ja alkaa ajatella. Toivon kuitenkin, että olit loppuelämäsi onnellinen.

Suhtaudun yhä epävarmasti science fictioniin. Jos pitää historiasta ja lukemansa peilaamisesta tietämiinsä historiallisiin ja kulttuurillisiin asioihin, suosittelen tätä niin avaruusoopperoiden ystäville kuin niitä karttavillekin. Tässä on kuitenkin hyvä tietää, että jos kaipaa monimutkaisia hahmoja ja paljon heidän välistään kanssakäymistä runsaan kuvailun sekä tapahtumien kanssa, tämä ei tule ehkä olemaan makuusi. Jos taas kevyempi teksti, jossa tarina kulkee eteenpäin, toimii, sitten tähän on hyvä tutustua. Minä ainakin sain paljon iloa, vaikkei ehkä sellaista, mitä kirjailija haki.

Mitenkäs Tähtisyntyisten tarina, jota en paljoa kommentoinut? Siitä olisi saanut varsin jännittävän, kauniin kauhukertomuksen Edgar Allan Poen tyylillä. Ja haluaisin sellaisen version~