Kirja-arvio: Sinisen talon noita (Maria Carole)

En yleensä kirjoita kirja-arvosteluja, vaikka olen saattanut sanoa muutaman sanan Twitterin puolella lukemistani teoksista. Minulla ei ole enää aikaa kirjoittaa samanlaisia kommentteja, mitä kirjoitin aikoinaan ficceihin. Välillä oman mielipiteen kirjoittaminen omalla naamalla tuntuu kiusalliselle; pitäisi olla rehellinen, mutta kaikki eivät pidä kritiikistä, vaikka kirjailijoiden (ja taiteilijoiden) on pakko kasvattaa paksu nahka. En mielelläni loukkaa ketään, joka ei sitä ansaitse. Arvostelut tuntuvat myös virallisilta, jokseenkin syvällisiltä ja tarkoilta analyyseiltä, mikä luultavasti on pääni sisäinen ongelma itse sanaa kohtaan. Luen nykyään kirjoja lyhyissä pätkissä, usein työmatkoilla, ettei pitkäjaksoista lukemista tapahdu – kirjojen alut ja yksityiskohdat saattavat vaipua herkemmin unohduksiin.
Aloin kuitenkin miettiä, miksi en kertoisi jotain niistä ajatuksista ja tunteista, joita kävin lukiessani läpi. Teen sen vain täysin omalla, itseäni kutkuttavalla tyylillä mahdollisimman vähäisillä juonipaljastuksilla!

Olkoon ensimmäinen julkinen kirja-arvioni vuonna 2023 ensimmäisenä loppuun lukemastani kirjasta: Maria Carolen Sinisen talon noita.
Sinisen talon noita on fantasiatarina, joka kertoo 17-vuotiaasta Auri-nimisestä parantajasta, jota kasvatetaan isoäitinsä seuraajaksi, seuraavaksi maimoksi. Kirja on Aurin kasvutarina, mutta ei vain parantajana vaan persoonana (tekisi mieli sanoa ihmisenä, mutta hän taisi olla altameira ja/tai knameira – en ole enää varma). Koska Auri on vielä teini-ikäinen, ei nuoren parantajan matka tapahdu ilman kasvukipuja. Mielenkiintoista tässä oli, ettei kirja keskittynyt pelkästään Auriin, vaan hänen läheisiinsä ja tapahtumiin, joita Auri ei ole todistamassa. Kirjan luettuani pidän sitä hyvänä valintana, koska olisin varmastikin kyllästynyt tai turhautunut Aurin teini-iän ongelmiin ja valintoihin. Tarina oli juoneltaan arkimaisen kevyt, jopa utuinen, etten usko pelkän Aurin ja hänen kokemustensa kantavan koko tarinaa – siihen olisi tarvittu enemmän isoja tapahtumia ja käänteitä.
Minulle tällainen slice of life -tarina toimi, koska joskus kaipaan kevyempää, arjen pieniin tapahtumiin sijoittuvia kertomuksia. Tässä ei todellakaan pelastettu maailmaa tuholta tai pysäytetty suurta pahaa, vaan hahmot kulkivat omia polkujaan – osa määrättyjä, osa valitsemiaan, mutta ei koskaan täysin varmoin askelin. Sinisen talon noidassa oli hyvä hahmokaarti, joka toi tarinaan syvyyttä ja eri näkökulmia, vaikka osasta hahmoista en välittänyt, mutta kylmäksi en jäänyt. He eivät myöskään jääneet yksipuolisiksi, ellei muutamia tausta- ja sivuhahmoja lasketa mukaan. Mistä tiedän tämän? Koska vaikka pidin jostain hahmoista, saatoin haluta motata heitä toisella hetkellä.

Kuvasin juonta utuiseksi, mikä ehkä antaa väärän kuvan juonesta. Pikemminkin kerronta ja kuvailu olivat utuisia, koska ne olivat paikoitellen hyvin kevyitä – minulle vähän liiankin kevyitä, koska rakastan saada vahvoja mielikuvia. Olen ahne lapsi, joka haluaa tietää kaiken täsmälleen, ja voin turhautua, jos en tiedä, mitä pitäisi kuvitella, tai miltä jokin paikka näyttää. Tämä ei tarkoita, etteikö kirjassa olisi ollut kuvailua. Kyllä sitä oli tietyissä tilanteissa ja paikoissa. Minusta oli ihanaa lukea, miten Aurin parantamista kuvailtiin värien kautta – miten eri sairaudet ja vammat näyttäytyivät hänelle, tai miltä eri hahmot tuoksuivat. Näitä kuvailuja olisi vain voinut olla enemmänkin. Kuten sanoin, olen ahne lapsi.
Toinen, mitä ehkä olisin kaivannut enemmän, oli vahvempi ennakointi. En tarkoita, että tulevat tapahtumat pitäisi olla ennalta-arvattavia tai asioita tulisi lyödä naamalle pesäpallomailalla, mutta kaipaan matkan varrella vihjeitä. Esimerkiksi Naarni-nimisen hahmon ongelmia ja niiden kärjistyminen kuvattiin hyvin ja asioita pystyi aavistamaan, vaikka toivoin olevani väärässä. Myös suuri salaisuus ei täysin yllättänyt, vaikka ei välttämättä kerronnallisista syistä. Sen sijaan Aurin eräs kyky ja kirjan loppupuolen tapahtumat tulivat vähän liian odottamattomasti, vaikken voi sanoa hämmästyneeni. Olisin kaivannut isompiin tapahtumiin enemmän vihjeitä, mutta tämä oli ehkä Maria Carolen tietoinen valinta: arkielämässä on asioita, jotka yllättävät ja osat merkeistä vain tajutaan liian myöhään.

Luen yleensä ”mullistavampia” kertomuksia ja seikkailullisia juonia, minkä takia Sinisen talon noita oli sen verran erilainen, että uskon kirjan jäävän mieleeni. Olen myös iloinen, että tämä oli itsenäinen jatko-osa, koska en ole lukenut ensimmäistä osaa, Tulen tyttäriä, ja omasta mielestäni tarinaa oli helppo seurata. Ostin Sinisen talon noidan nimen ja kannen perusteella, vaikka takakansitekstikin vahvisti päätöstä. Enkä lukiessani katunut kertaakaan hankintaa.

Yksi omista määritteistäni onnistuneelle lukukokemukselle ja onnistuneille hahmoille on, että haluan hypätä (hetkeksi) kirjan maailmaan sanomaan hahmoille jotain. Joskus haluan tehdä muutakin kuin puhua, esimerkiksi potkia persuksille, kiskoa mukanani turvaan tai ojentaa nenäliinan. Samaa tapahtui tämänkin kirjan hahmojen kanssa ja aion nyt antaa muutamalle hahmolle pienet kommentit.

Auri
Olen iloinen, että valitsit oman polkusi, vaikka en aina ollut kanssasi samaa mieltä. Toivon vain, että otit sekä omista että muiden virheistä oppia – ja tiedät menettäneesi vaikenemisellasi valitusoikeuden, kun joku muu tekee sinulle saman eikä tärkeistä asioista sanota sinulle mitään.

Livia
Voi Livia, ansaitsit paljon, paljon parempaa. Vaikka joudun hyväksymään valintasi, josta olen eri täysin mieltä, se oli silti sinun päätöksesi ja kunnioitan sitä, tai ainakin yritän. Toivon onnea kädentyöhösi.

Vanja
Painu kuuseen, sinä tekopyhä ja manipuloiva kurpaleenperse! Olet viimeinen altameira tai mikä lienee, jolla on mitään oikeutta tehdä sanoa mihinkään yhtään mitään! Ei hemmetti, miten haluaisin kuristaa sinut!

Emeri
Totta puhuen en pitänyt sinusta alkuun, mutta aloin välittää sinusta. Olisit voinut olla hiukan enemmän äitisi puolella, vaikka lopulta annoit hänelle sen tuen, mitä kukaan muu ei osannut antaa. Kunpa vain vähän viisastuisit vanhetessasi.

Naarni
Naarni, muru, pidän sinusta, mutta et uskokaan, miten halusin huutaa sinulle pari valittua sanaa ja taklata seinään, minkä jälkeen vääntää suusi auki rautakangella. Nyt mietin, mistä saamme sinulle apua. Arvostan kuitenkin jämäkkyyttäsi ja sitä, miten sinä olet se, joka saa asioita tapahtumaan!

Klemetti
… Olisitko voinut käyttää hiukan enemmän aivojasi? Tai kommunikoida vähän paremmin? Olisi säästytty monelta harmilta. Jos olisit lyönyt parilla faktatiedolla Vanjan luun kurkkuun, olisit ollut sankarini! Pisteesi olisivat nousseet huomattavasti!
Ja meinaan koko ajan tunkea nimesi keskelle N-kirjaimen ja lisätä pari kirjainta loppuun…

Priska
Olet loistava! Olet hyvä ystävä, toveri ja ennen kaikkea fiksu ja hauska! Pidän sinusta ja mielestäni olisit ansainnut parempaa tai vähintään uskollisempaa seuraa. Voin vain toivoa, että tulevaisuutesi on valoisa kirjan lopun ongelmista huolimatta.

Suosittelen Sinisen talon noitaa, mikäli ihmiset ja ihme otukset kaipaavat yksinkertaista, fantasiaelementeillä maustettua arkielämäkerrontaa ja ihmissuhteita. Tämä on sellainen kirja, jota voisin lukea kahvilassa hörppien kanelikaakaota – nyt olen tyytynyt kanelilla maustettuun suklaaseen, kun olen pohtinut kysymystä, jota olen miettinyt takakannesta lähtien löytämättä edes uudelleen selatessani vastausta.

Miltä kurpale näyttää?