Vainoava kysymys

”Miksi et juo (alkoholijuomia)? Oletko autolla– et juo lainkaan?! Siis ikinä!?” 

”Oikeasti? Miten voit olla juomatta?”

 

Monet kokevat, oikeutetusti tai ei, että heidän mieltymyksiään ja valintojaan ihmetellään ja kyseenalaistetaan, mikäli ne eroavat joko massojen mielipiteistä tai kotimaansa ”normeista”. Siksi jotkut pyrkivät pimittämään näitä puoliaan, mikä on sääli, mutta ymmärrän, etteivät kaikki halua kuulla naureskelua, pilkkaa tai yhä uudelleen toistuvia kysymyksiä. Itse en kuitenkaan peittele valintojani ja mieltymyksiäni tai valehtele niistä, vaikka en aina kaikesta kerrokaan ilman erillistä kysymistä; omaan satunnaisen itsesensuurin, mitä moni ei uskoisi. 

 

Minulta kysytään usein edellä mainittuja kysymyksiä, todella usein.

Koska olen absolutisti.

 

Alkoholin käytöstä pidättäytyminen on valinta, jota monien suomalaisten on vaikea ymmärtää enkä keksi mitään, mikä olisi aiheuttanut enemmän hämmennystä kuin tämä (ellei lasketa tiettyjä tarinoitani). Jopa kiinnostustani Japanin kulttuuria ja kieltä kohtaan on aiheuttanut vähemmän ihmetystä – enemmän tarkentavia kysymyksiä, kuten katsonko animea, luenko mangaa, mikä Japanissa ja sen kulttuurissa kiinnostaa ja niin edelleen. Sen sijaan absolutismiani pidetään melkein kahdeksantena ihmeenä.

"Et siis juo kovia viinoja? Meneekö kevyemmät?"

”Miksi et juo?”

”Oletko koskaan juonut (itseäsi humalaan)?”

”Oletko tehnyt joskus kännissä jotain, mikä sai lopettamaan juomisen kokonaan?”

”Oletko uskova/kuulutko johonkin lahkoon?”

”Eikö ole hirveän vaikeaa olla juomatta?”

”Sitten et varmaan koskaan käy baareissa?” 

 

Voisin jatkaa listaa, mutta mielestäni tämä tiivistää hyvin, mitä joudun kuulemaan, kun luokkalaiset, työtoverit, opettajat, asiakkaat, naapurit, läheisteni tuttavat tai lähes ketkä tahansa kuulevat, etten juo alkoholia (muutama poikkeus on onneksi ollut). Toisaalta, otan koska tahansa tuollaiset utelut vastaan kuin sen toisen vaihtoehdon.

 

”Maista edes hiukan!”

”Opettele tykkäämään!”

 

Kyllä, ihmiset ovat tehneet tätäkin – sekä humalassa että täysin selvinä. He ovat kyseenalaistaneet valintani ja yrittäneet saada minut muuttamaan mieleni. Aivan kuin en itse pystyisi itse tekemään ”oikeaa päätöstä”; alkoholin juominenhan tuntuu olevan ”ainoa oikea tapa toimia ja elää”.

 

Olen ollut absolutisti suurimman osan elämästäni. Olen maistanut nuorempana pieniä siemauksia sekä erilaisista viineistä että oluista vanhempieni laseista. Kerran join puoli lasia isosiskoni tarjoamasta omenasiideristä, josta sain hirveän päänsäryn, vaikka join sitä hitaasti. Näiden pienten maistiaisten ansioista totesin, että siiderit, oluet, kuohuviinit, ”alkoholittomat” juomat (kuten alkoholiton siideri) ja muut eivät maistu hyvältä enkä halua juoda niitä. Siksi olen päättänyt, etten juo alkoholia enkä juuri syö ruokia, joissa on käytetty alkoholia, esimerkiksi punaviinikastiketta tai joitakin runebergintorttuja – tiedän, ettei niissä välttämättä ole enää alkoholia jäljellä tai niissä on käytetty vain aromia, mutta minä maistan ”alkoholin” maun enkä pidä siitä. Japanilaiset ruuat ovat tässä usein poikkeus, koska en tunnista mirinin tai muiden makua, toisin kuin esimerkiksi rommin tai liköörin.

 

On minulla muitakin syitä kuin maku, miksi en juo, ja ne liittyvät sekä maailmankatsomukseeni että kokemuksiini alkoholia nauttineista ihmisistä.

 

Onnekseni omassa perheessäni ei ole ollut alkoholisteja, mutta näin jo lapsena laivalla, ulkomailla ja toreilla, miten pelottavasti humalaiset/hiprakkaiset voivat käyttäytyä, vaikka eivät olisi uhkaavia. Olen pienestä pitäen tahtomattani vetänyt humaltuneiden ihmisten huomiot itseeni ja joskus pelkästään kävelemällä ohi. Milloin on kommentoitu hiuksiani (polkkatukkaa tai nykyistä pituutta), vaatteitani (olivat ne erikoiset tai ei) tai jotain muuta ulkonäöllistä piirrettäni sekä heidän omia harhojaan. Vanhemmalla iällä olen lähinnä turhautunut ja miettinyt ”miksi aina minä”; pidän humalaista örveltämistä, turhaa uhoamista ja idioottimaisia kommentteja vain typerinä. On myös surullista katsoa, miten jotkut ovat menettäneet oman elämäänsä hallinnan ja elävät päivästä toiseen uutta alkoholiannosta odottaen. Niinpä olen todennut, etten halua olla yhtä typerä kuin monet humalassa olevat enkä halua ottaa edes sitä yhtä askelta lähemmäksi riippuvuutta (näen tässä samaa logiikkaa kuin sanoessani ”avioliitto on ensimmäinen askel kohti avioeroa”). 

 

Maailmankatsomuksellisesti taas… olen todennut haluavani pysyä koko ajan kartalla, mitä olen tekemässä ja missä. En halua joutua kyselemään myöhemmin, mitä olen tehnyt, vaikka tiedän, ettei juominen tarkoita aina humalatilaan hakeutumista. En halua olla olosuhteessa, jossa en voisi esimerkiksi hypätä auton rattiin muutaman lasillisen takia. En myöskään tahdo huomata olevani tilanteessa, jossa en voi luottaa arviointikykyyni alkoholin takia tai toimia yhtä terävästi kuin täysin selvänä. Taustalla varmasti vaikuttaa vanha taistelulajiharrastukseni ja ihailuni niihin liittyvään kehon hallintaan, minkä takia en halua juoda pisaraakaan alkoholia.
Kuulun myös näihin, jotka eivät voi sietää keneltäkään alkoholin taakse kätkeytymistä. ”En olisi ikinä tavallisesti pettänyt sinua/suudellut toista ihmisistä/lyönyt/raiskannut ketään! Se johtui alkoholista!” tai muita selityksiä, kuin juominen olisi tehnyt ihmisistä tahdottomia sätkynukkeja tai ottanut vieraalla tahdolla valtaansa. Kuka sanoi, että pitää juoda itsensä siihen tilaan, että tekee typeryyksiä? Ei, vaan toimii itsekkäästi piittaamatta muista. Jos minä teen jotain, oli se kuinka typerää, outoa tai kamalaa tahansa, voin sanoa sen johtuvan omasta paskamaisuudestani eikä mistään muusta. Jos jokin on typerää, kuten raketin ampuminen oman/kaverin pakaroiden välistä, sitä ei vain pidä tehdä. Jos ei tekisi jotain selvänä, ei sitä pidä tehdä humalassakaan – tai juoda sitä varten.

 

Tiedän suurimman osan ihmisistä juovan alkoholia eikä absolutismi ole ainoa vaihtoehto. Voisin olla kohtuukäyttäjä, joka juo lähinnä juhlatilaisuuksissa tai tasan sen yhden lasillisen. Tässä tuleekin ongelmaksi ensiksi mainitsemani: maku. En näe syytä, miksi minun ”pitäisi opetella pitämään” jostain, joka maistuu mielestäni kuralle ja saa minut huonovointiseksi. Siksi en juo.

 

Tämä ei tarkoita, että vaatisin samaa läheisiltäni tai edes tarinoideni hahmoilta. Saatan olla epäreilu ihminen, joka vaatii ryhmätyöskentelyssä muilta lähes saman panoksen, mitä vaadin itseltäni, mutta en ole niin ajattelematon ja epäreilu, että vaatisin muiltakin absolutismia. Olen kuitenkin sanonut kavereilleni esimerkiksi laivalla, että jos he juovat itsensä humalaan, heitän heidät laidan yli. Minun seurassani voi juoda, mutta se ei saa olla ryyppäämistä; muussa tapauksessa häivyn paikalta. Se joka haluaa juoda itsensä katuojaan, tehköön niin poissa minun silmistäni.

Kirjoittaessani en juuri tee hahmoistani absolutisteja, kenties erottaakseni heidät itsestäni ja tehdäkseen omia persooniaan. Alkoholi kuuluu monien elämään, etten näe reiluna kieltää sitä hahmoiltani.

 

 

Suomessa juominen tuntuu välillä lakiin kirjoitetulta. Alkoholia käytetään rohkaisuryyppynä, rentoutumiseen, seurusteluun, ”lääkitsemiseen” ja hauskanpitoon. Kuinka usein olen kuullut ”hauskanpito ilman alkoholia on teeskentelyä”, ”otetaan estot pois” ja muita kommentteja. Itse ajattelen usein alkoholin olevan ”viisasten juoma” – niitä viisaita ei vain ole juuri näkynyt.

Ymmärrän, miksi elämäntapani herättää kysymyksiä, mutta ihmettely myös rasittaa – varsinkin kun käy ilmi, etten syö punaviinikastiketta. Olen joutunut kuuntelemaan ”syö vain, ei siinä ole enää alkoholia” kommentteja eivätkä nämä tollot (en ole edes pahoillani) kuuntele, kun sanon ”ongelmana ei ole alkoholi vaan maku – en pidä tämän mausta”.

 

Varmasti vastaavia ihmettelyjä on muitakin, joista kaikkiin en osaa samaistua.

”Oletko uskova? Kuulutko johonkin lahkoon?”

”Miksi olet kasvissyöjä?”

”Luet mangaa, katsot animea ja pelaat pelejä? Oletko joku nörtti?”

 

Joskus nämä ja absolutismikysymykset syntyvät hyväntahtoisesta uteliaisuudesta, mutta kysyjät harvoin ajattelevat, kuinka monesti tuota samaa on kysytty. Mikäli kysymys on viaton, en näe siinä ongelmaa, mutta kysyjienkin olisi hyvä ymmärtää, että joskus asiaa voisi pohtia vain päänsä sisällä.

 

Turhautumisestani huolimatta vastaan absolutisti-kysymyksiin, mutta kerran, tasan kerran elämässäni, olen kuullut sen täydellisen pohdinnan:

”Miksei kukaan koskaan kysy, miksi joku juo alkoholia?”

Se oli samperin hyvä kysymys, jota ihmiset voisivat miettiä. 

 

Entäpä sinä? Mikä kysymys vainoaa sinua? Onko se sellainen, että haluaisit kysyjien peilaavan sen itseensä? Kerro siitä kommentissasi~