Ayshan mielenliikahdukset

En ole koskaan ollut science fictionin fani. Nuorempana yritin lukea genreen kuuluvia kirjoja, mutta ne tyssäsivät siihen enkä enää muista niiden nimiä. Yhtä kirjaa lukiessani päähenkilön ulkonäköä kuvattiin niin tarkkaan, että tartuin mittanauhaan. Toisessa taas kerrottiin teknisiä juttuja avaruusalusten spoilereita myöten, että se oli kuin James Cameronin Avatar-elokuva paperilla – isot visualiset tehosteet ja ontuva, tylsä juoni, jota en enää muista. Kolmannessa teoksessa en pitänyt hahmosta ja alkuasetelmasta, vaan kaikki tuntui epäloogiselta. K. A. Applegaten Animorphs-sarja on toki science fictionia ja pidin siitä, mutta suomennetut osat tuntuivat enemmän fantasialle kuin tieteiskirjallisuudelle; pari avaruusoliota ja teknisempää juttua eivät riitä minulle tekemään eroa. Olen välillä miettinyt ongelmaani science fictionin kohdalla ja sain siihen vastauksen YouTube-videosta Silver Quillin kommentoidessa ihmisten negatiivista suhtautumista historianopetukseen ja historiaan ”I th...

Tätä kaikki eivät tiedä, mutta kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa uskonnot. En kuitenkaan ole uskova, vaan miellän itseni kirkkoon kuuluvaksi pakanaksi omine uskomuksineni, mutta en jätä joulua viettämättä. Kun sain ystävältäni lahjaksi Raita Jauhiaisen Sae -kirjan, olin siitä otettu. Olen lukenut jonkin verran suomalaisesta muinaisuskosta, mutta en juuri fiktiossa. Olin kiinnostunut tästä kirjasta, koska siinä on suomalaista kansanuskoa, mytologiaa ja näihin pohjautuvaa fantasiaa. Tässä kutkutettiin myös kiinnostustani historiaan – ja ajalta huomattavasti ennen maailmansotia! Sae kertoo nuoresta tytöstä, jonka Ilma-niminen talonemäntä löytää metsänreunasta ja adoptoi perheeseensä tietäjä Kaukovallan luvalla. Sae kasvaa kyläyhteisössä lähellä järveä, jota kuitenkin välttelee itselleenkin tuntemattomasta syystä. Kasvettuaan nuoreksi piiaksi (tai teini-ikäiseksi, kuten nykyään määriteltäisiin) Sae alkaa huomata outoja asioita niin ympärillään kuin itsessään ja päätyy lopulta vakoilem...